Unelma uskosta

Miten piispana edistäisit seurakuntaelämää, niin että kaikki tuntisivat olevansa tervetulleita kirkon toimintaan mukaan ja kokisivat sen mielekkääksi?

On varmasti olemassa hyvin monenlaisia tapoja. Elämme aikakausien murroksessa, se mikä toimi hyvin yhtenäiskulttuurin ajan Suomessa ei välttämättä toimi muuttuneessa tilanteessa. Tässä suhteessa meistä tulee helposti menneisyyden vankeja. Tappion siemenet on kylvetty menestyksessä ja pitäytyminen vanhoissa, hyvin palvelleissa toimintamalleissa ei välttämättä johda parhaaseen tulokseen.

Tahtoisin olla tukemassa seurakunnissa tapahtuvaa toimintamallien ja toimintakulttuurin kehitystyötä. Uskon, että todellinen viisaus on yhteisöllä; alueen asukkailla, seurakuntalaisilla ja työntekijöillä itsellään.

Meidän kirkkomme on yksi työntekijäkeskeisimmistä kirkoista ja tällä on seurakuntalaisiin nähden passivoiva vaikutus. Ajattelenkin oman kokemukseni kautta, että seurakuntalais-lähtöisyys, vastuullisuus ja omaehtoisuus myös aktivoivat. Seurakuntalainen ei ole enää vain työn kohde, vaan itse varsinainen tekijä. Kirkko tulisi tavallaan kääntää ylösalaisin. Alhaalta, seurakuntalaisista kasvava ja ohjautuva kirkko on moninainen. Uskon, että ylhäältä ohjattu seurakuntaelämä ei ole enää toimiva malli niin kuin se oli vielä, nyt jo murtuvan, menneen aikakauden aikaan.

Toimintaa suunniteltaessa tulisi erilaisten ihmisten erilaiset tarpeet ottaa huomioon. Ikäryhmä ajattelu soveltuu hyvin lasten ja iäkkäiden parissa tehtävään työhön, mutta aikuisväestön parissa ei juuri ole apua siitä tiedosta, että henkilö on 25- tai 35-vuotias. Enemmän tietoa toiminnan suunnitteluun saamme esim. sosiokulttuurisista ryhmistä. Tämä merkitsee uudenlaista ajattelua työn suunnittelussa sillä toimintaympäristö on otettava todesta. On uskaltauduttava avoimeen dialogiin, ja se merkitsee, että myös omaa näkemystä on oltava valmis tarkistamaan jotta syntyy yhteyttä ja vuorovaikutusta.

Avoimuus luo yhteyttä. Uskaltautuminen keskittymään ytimeen, Kristukseen ja ihmisen suhteeseen Häneen, tulee tilaa ja avaruutta erilaisuudelle ja erilaisille mielipiteille.

Miten suhtaudut samaa sukupuolta olevien rekisteröityneessä parisuhteessa olevien kirkolliseen siunaamiseen? Mikä on käsityksesi homoseksuaalisuuden syntymekanismeista?

Kiitos viestistä ja tärkeästä kysymyksestä. Ajattelen asiasta jotenkin tähän tapaan:
Tärkeämpää kuin kaava on asenne. Ei riitä että pysyy asiassa, täytyy myös pysyä ihmisessä. En näe mitään estettä sille, että jos hyväksymme parisuhteen rekisteröinnin ettemmekö myös voisi laatia toimituskaavaa käsikirjaan. Homoseksuaalisuuden syntymekanismeja en tarkkaan tunne. Yleisesti ottaen minulla on sellainen käsitys, että jokainen meistä on yksilö ja aivan ainutlaatuinen. Jokainen meistä on myös sukupuolen suhteen sekä mies että nainen, eli että meissä jokaisessa on molempia. Se missä suhteessa, on myös täysin yksilöllinen ja erilainen jokaisella tällä sukupuolisuuden jatkumolla. Tämä rakenne on ymmärtääkseni meissä synnynnäistä.

Millaisia muutoksia odotat työntekijöiltä unelmiesi kirkossa?

Sanot että kirkkomme on työntekijäkeskeinen, mikä pitänee paikkansa. Miten ajattelet muutoksen käytännössä alkavan toivomaasi suuntaan? Mitä odotat kirkon työntekijöiltä?

Kiitos olennaisesta kysymyksestä. Oman kokemukseni mukaan muutos lähtee tilanteen ymmärtämisestä, siitä että nähdään, että muutos on välttämätön. Ensinnä siis on asenteen muutos. Tämä tapahtuu jokaisessa seurakunnassa työntekijöiden, seurakuntalaisten ja luottamushenkilöiden vuorovaikutuksessa. En usko ylhäältä ohjattuun muutokseen, vaan muutokseen joka lähtee yhteisöstä itsestään. Yhdessä pohditaan asioita, etsitään ratkaisuja, vaihdetaan kokemuksia ja tuetaan toinen toistaan. En toivo asioiden kehittyvän toivomaani suuntaan, vaan siihen suuntaan kuin kussakin seurakunnassa nähdään hyväksi ja toimivaksi. Pidän hyvänä sitä, että seurakunnat ovat erilaisia ja että niissä toimii erilaisia ryhmiä. Arvostan avoimuutta ja pidän vieraanvaraisuutta, että kaikki saavat tulla, tavoiteltavana. Avoimuus luo yhteyttä.

Toiminnassa, jossa seurakuntalaiset ovat varsinaisia toimijoita, työntekijöiden rooli on mahdollistaa, motivoida ja tukea. Asennemuutosta tarvitaan molemmin puolin. Työntekijä ei olekaan enää keskuksessa ja seurakuntalaisten tulee myös ottaa vastuuta. Uuden toimintakulttuurin omaksuminen vie aikaa. Kokemukseni on, että vastuullisuus ja omaehtoisuus saa myös ihmiset aktivoitumaan ja sitoutumaan.